.
Tapahtuipa pari viikkoa sitten matkalla Helsingistä Lahteen...
Olimme jääneet Alin kanssa lipunleimausvälikköön matalalattiaisessa ns. "uudessa" junassa. Emme olleet jäämässä Mäntsälässä (jossa vanhempani siis asuvat), kuten monesti aikaisemmin, vaan ideana oli jatkaa pysähtymättä Lahteen.
Mäntsälässä ovet auki. Ihmiset ulos, toiset sisään.
Ali veti kovasti valjaissaan ja nips-naps, valjaiden metallilenkki katkesi ja koira kirmasi vapaana laiturille. Ovet olivat menossa kiinni ja sain juuri sormeni väliin ja puoliksi juosten ja puoliksi kontaten koiran perään. Herra oli jäänyt n.5m päähän penkkien eteen istumaan. Ote valjaista ja koiran raahaaminen takaisin junaan juuri kun ovet olivat taas menossa kiinni.
Läheltä piti!
Loppumatka menikin täristen ja adrenaliinikuohussa.
Tänä viikonloppuna koirasta otettiinkin sitten jokaisella pysäkillä kunnon ote jo ennen ovien aukeamista.
.
sunnuntaina 1. marraskuuta 2009
tiistaina 20. lokakuuta 2009
maanantaina 12. lokakuuta 2009
Ali goes Lahti
.
Olipa helppo koira mukana viikonloppuna. Ei tuhonnut mitään, ei kärsinyt eroahdistuksesta paria piippausta lukuunottamatta, ei sikaillut. Oli vaan tavattoman innoissaan. Liekö oma otus ensinkään.
Huh! Tässä onnistumisen nousujohteisessa onnentunteessa päätimme unohtaa hoitopaikan ja nauttia Baban seurasta myös tulevana viikonloppuna.
Ruoho on vihreämpää aidan toiselle puolella. Ehkä siksi, että siellä jaetaan ilmaiseksi kakkapusseja.
Ei sillä etteikö Herttoniemi olisi kaunis paikka, mutta kyllä vaihtelu virkistää.
Alillakin on silmää maailman hienoimmalle nojatuolille.
.
Olipa helppo koira mukana viikonloppuna. Ei tuhonnut mitään, ei kärsinyt eroahdistuksesta paria piippausta lukuunottamatta, ei sikaillut. Oli vaan tavattoman innoissaan. Liekö oma otus ensinkään.
Huh! Tässä onnistumisen nousujohteisessa onnentunteessa päätimme unohtaa hoitopaikan ja nauttia Baban seurasta myös tulevana viikonloppuna.
Ruoho on vihreämpää aidan toiselle puolella. Ehkä siksi, että siellä jaetaan ilmaiseksi kakkapusseja.
Ei sillä etteikö Herttoniemi olisi kaunis paikka, mutta kyllä vaihtelu virkistää.
Alillakin on silmää maailman hienoimmalle nojatuolille..
keskiviikkona 30. syyskuuta 2009
Huoh!
.
Olemme huokailleet itsemme väsyksiin. Minä siksi, että on syksy ja kaikki kaunis ympärillä on vain merkki siitä, että kohta on vuorostaan loskapaskan vuoro. On pimeää, metron ikkunoista näkee vain oman väsyneen ja vitamiinitarpeisen ruttunaamansa. On kylmää ja välikausitakittomalle aivan mahdotonta aikaa pukeutua.
Ali sen sijaan huokailee juoksuisten tyttöjen perään. Ali huokailee myös silkasta huokailemisen tarpeesta. Olen entistä varmempi, että se tietää tarkalleen milloin minkäkinlainen huokaus on paikallaan. Itsehän en edes osaa rentoutua ja päättää päivääni ennen kuin Ali on kaivanut itselleen yöpesän (kestää n.3min) asettunut makuulle ja päästänyt sisuksistaan pitkän, tyytyväisen, kylläisen ja väsyneen huokaisun. Ja niin voimme käydä nukkumaan ja olla taas päivän lähempänä loskapaskaa.
Viimeiseen reiluun kuukauteen ei mahdu paljoa. Ali sai Muusan viikonloppuhoitoon, kun kaikki ihmiset olivat juhlimassa Lotan tupareita. Muusa protestoi omista tupareistaan poisjättöä kiipeämällä portin yli eteiseen (ehdotamme Muusaa sirkukseen).
Ali on myös ollut äidilläni viikonloppuhoidossa. Siellä oltiin sitten sikailtu oikein kunnolla: vedetty hihnassa, pissattu sisälle, oksennettu sisälle... peruspossuilua.
Ensi viikolla vien koiran mukanani maailmalle (Lahteen), ja sitä seuraavana koira menee taas äidilleni hoitoon. Suvaitsisi käyttäytyä kuin kultainennoutaja-lapanen ikään, vähän niitä käytöstapoja pliis.
Kotona on rampannut ihmisiä ja Ali on ollut ihana isäntä. Nuollut, pussaillut ja halaillut, vinkunut ilosta ja jälleennäkemisestä. Olen täysin luopunut toivosta, että iloriehumista voisi jotenkin rajoittaa. No kun ei vaan voi.
Joskin ihmisiä on riittänyt niin pieni koirakontaktien puute vaivaa. Useimpien työvuorojen jälkeen ulkona on jo aivan pimeää ja puistoilu ei innosta. Toisten koirien tapaaminen on rajoittunut naapurikoiriin. Haaveilen varastavani alakerran kettuterrierin ja vieväni lapset metsään riehumaan. Olisivat niin kovin tyytyväisiä kun ei aina tartteisi rapussa stepata. Näin ehkä teen, ei oo iso rikos.
.
Olemme huokailleet itsemme väsyksiin. Minä siksi, että on syksy ja kaikki kaunis ympärillä on vain merkki siitä, että kohta on vuorostaan loskapaskan vuoro. On pimeää, metron ikkunoista näkee vain oman väsyneen ja vitamiinitarpeisen ruttunaamansa. On kylmää ja välikausitakittomalle aivan mahdotonta aikaa pukeutua.
Ali sen sijaan huokailee juoksuisten tyttöjen perään. Ali huokailee myös silkasta huokailemisen tarpeesta. Olen entistä varmempi, että se tietää tarkalleen milloin minkäkinlainen huokaus on paikallaan. Itsehän en edes osaa rentoutua ja päättää päivääni ennen kuin Ali on kaivanut itselleen yöpesän (kestää n.3min) asettunut makuulle ja päästänyt sisuksistaan pitkän, tyytyväisen, kylläisen ja väsyneen huokaisun. Ja niin voimme käydä nukkumaan ja olla taas päivän lähempänä loskapaskaa.
Viimeiseen reiluun kuukauteen ei mahdu paljoa. Ali sai Muusan viikonloppuhoitoon, kun kaikki ihmiset olivat juhlimassa Lotan tupareita. Muusa protestoi omista tupareistaan poisjättöä kiipeämällä portin yli eteiseen (ehdotamme Muusaa sirkukseen).
Ali on myös ollut äidilläni viikonloppuhoidossa. Siellä oltiin sitten sikailtu oikein kunnolla: vedetty hihnassa, pissattu sisälle, oksennettu sisälle... peruspossuilua.
Ensi viikolla vien koiran mukanani maailmalle (Lahteen), ja sitä seuraavana koira menee taas äidilleni hoitoon. Suvaitsisi käyttäytyä kuin kultainennoutaja-lapanen ikään, vähän niitä käytöstapoja pliis.
Kotona on rampannut ihmisiä ja Ali on ollut ihana isäntä. Nuollut, pussaillut ja halaillut, vinkunut ilosta ja jälleennäkemisestä. Olen täysin luopunut toivosta, että iloriehumista voisi jotenkin rajoittaa. No kun ei vaan voi.
Joskin ihmisiä on riittänyt niin pieni koirakontaktien puute vaivaa. Useimpien työvuorojen jälkeen ulkona on jo aivan pimeää ja puistoilu ei innosta. Toisten koirien tapaaminen on rajoittunut naapurikoiriin. Haaveilen varastavani alakerran kettuterrierin ja vieväni lapset metsään riehumaan. Olisivat niin kovin tyytyväisiä kun ei aina tartteisi rapussa stepata. Näin ehkä teen, ei oo iso rikos.
.
keskiviikkona 12. elokuuta 2009
Kesäilot ja -kilot
.
Kesä kohisee ohi ja elämä jatkaa normaalia porskuttamistaan. Ali oli Muusan luona viikonloppuhoidossa pari viikkoa sitten. Hyvin oli mennyt. Ceriinan kesäpäivillä käytiin elokuun alussa ja nyt oli vuorossa pidennetty viikonloppuhoito meikäläisen äidin luona. Tuliaisiksi koira toi ylimääräistä vyötäröntäytettä. Meidän laumassa on tässä hetken jo ollut toinen ihminen, joka otettiin heti alkumetreillä riemulla vastaan. Elo on leppoista. Pinserimäisen leppoista.
.
Kesä kohisee ohi ja elämä jatkaa normaalia porskuttamistaan. Ali oli Muusan luona viikonloppuhoidossa pari viikkoa sitten. Hyvin oli mennyt. Ceriinan kesäpäivillä käytiin elokuun alussa ja nyt oli vuorossa pidennetty viikonloppuhoito meikäläisen äidin luona. Tuliaisiksi koira toi ylimääräistä vyötäröntäytettä. Meidän laumassa on tässä hetken jo ollut toinen ihminen, joka otettiin heti alkumetreillä riemulla vastaan. Elo on leppoista. Pinserimäisen leppoista.
.
sunnuntaina 19. heinäkuuta 2009
Ihana se on ♥
.
... meinaan Ali. Nyt kesällä on vaan tullut hymyiltyä koiralle ihan suupielet rusetilla. Lehmänselästään, arpisesta korvastaan, remmiriuhtomisestaan ja tällä hetkellä vaivaavasta pahanhajuisesta hengityksestään huolimatta en vaihtaisi mihinkään tai kehenkään tuota otusta. Niin valtava persoona ja hyväluonteinen koira tuo Baba vaan on. Se on sitä rakkautta, yhteenkuuluvuuden tunnetta ja uskollisuutta, minkä vain koiraihmiset tajuaa. Huoh.
.
... meinaan Ali. Nyt kesällä on vaan tullut hymyiltyä koiralle ihan suupielet rusetilla. Lehmänselästään, arpisesta korvastaan, remmiriuhtomisestaan ja tällä hetkellä vaivaavasta pahanhajuisesta hengityksestään huolimatta en vaihtaisi mihinkään tai kehenkään tuota otusta. Niin valtava persoona ja hyväluonteinen koira tuo Baba vaan on. Se on sitä rakkautta, yhteenkuuluvuuden tunnetta ja uskollisuutta, minkä vain koiraihmiset tajuaa. Huoh.
.
torstaina 9. heinäkuuta 2009
Tsirp
.
Loma.
Koirasta on lähtenyt kolmisen viikkoa käsittämätön määrä karvaa. Syytän jo edesmennyttä hellettä. Vettä menee varmasti aineskin kaksi litraa päivässä. Kiloja on lähtenyt TAAS. Muistelen kymmenen vuoden päästä varmasti kaiholla hoikkaa nuorta koiraani taistellessani ikääntyvän vanhuksen ylipainon kanssa. Energiaa on ydinpommin verran, rakkautta synnytysosastollinen. Kuono vipattaa tauotta, levottomien jalkojen-syndrooma vie huoneesta toiseen.
Luulin, että koira antaa ihmisten ottaa lelunsa ja ruokansa, mutta tämä pätee ilmeisesti vain minuun sillä tuttu ihminen sai osakseen murinaa yrittäessään ottaa Alilta luuta. No, eläinhän tuo on. Hyvä tosin tämäkin tietää.
Ollaan onnellisia!
.
Loma.
Koirasta on lähtenyt kolmisen viikkoa käsittämätön määrä karvaa. Syytän jo edesmennyttä hellettä. Vettä menee varmasti aineskin kaksi litraa päivässä. Kiloja on lähtenyt TAAS. Muistelen kymmenen vuoden päästä varmasti kaiholla hoikkaa nuorta koiraani taistellessani ikääntyvän vanhuksen ylipainon kanssa. Energiaa on ydinpommin verran, rakkautta synnytysosastollinen. Kuono vipattaa tauotta, levottomien jalkojen-syndrooma vie huoneesta toiseen.
Luulin, että koira antaa ihmisten ottaa lelunsa ja ruokansa, mutta tämä pätee ilmeisesti vain minuun sillä tuttu ihminen sai osakseen murinaa yrittäessään ottaa Alilta luuta. No, eläinhän tuo on. Hyvä tosin tämäkin tietää.
Ollaan onnellisia!
.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)